pinnan alla

LAPINLAHDEN GALLERIA, Helsinki 26.9 - 14.10.2018

Näyttely kertoo Talvivaaran / Terrafamen kaivoksesta kalojen, kalastajien, paikallisten asukkaiden ja aktivistien näkökulmasta.

Talvivaaran/ Terrafamen kaivos Sotkamossa on aiheuttanut Suomen kaivoshistorian suurimmat ympäristötuhot. Kaivoksesta vuotaneet jätevedet ovat pysyvästi pilanneet useita eri järviä ja jokia kahden eri vesistön alueella. Jätevesiä syntyy jatkuvasti enemmän kuin niitä voidaan kaivoksella puhdistaa tai säilyttää. Pysyvänä ratkaisuna pidetään niiden laskemista osittain puhdistettuna Nuasjärveen ja tulevaisuudessa mahdollisesti Oulujärveen.

Näyttelyn keskiössä on installaatio, joka kuvaa viimeistä kesää Nuasjärvellä kalastavaa ammattikalastajaa työssään. Työtä varjostaa tilaan tuotu jätevesien purkuputki, vanhat kalaverkot ja suola, joka tappaa järvien ekologisen tasapainon.

Osana näyttelyä nähdään myös video Purkuputki ja muita tarinoita Talvivaarasta, joka kertoo kaivoksen ympärillä tapahtuvista asioista, ja tuo esiin kalastajien, paikallisten asukkaiden ja aktivistien näkökulmia.

Postikorttisarja En tiedä kenelle tämän voisi lähettää, antaa yleisölle mahdollisuuden osallistua protestiin kaivosta vastaan. Korttien kuvat ovat taiteilijan ottamia, museoviraston arkistoimia kuvia kaivoksen ympäristöstä, ja niihin kirjoitetut tekstit kertovat kaivosta ympäröivästä todellisuudesta, josta valtamediat vaikenevat.

Osana näyttelyä järjestettiin seminaari ja keskustelutilaisuus Koneen Säätiön tiloissa Lauttasaaressa 12.10.2018.

suola.jpg